Hangon kaupunki kuukauden päästövähentäjä

Uutinen 1.2.2018 klo 9.00

Helmikuu 2018

Hanko kuvituskuva 556 pix
Kuvassa Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell sekä Hinku-hankkeen vastuulinen johtaja Jyri Seppälä

Hangon kaupunki on valittu helmikuun Hinku-teon palkinnonsaajiksi esimerkillisestä aktiivisuudesta päästöjä vähentävästä toiminnasta ja uusiutuvan energian käyttöön siirtymisestä. Kaupunki asennuttaa 12 aurinkovoimalaa kiinteistöjensä katoille ja maahan. Voimaloiden yhteenlaskettu teho on noin 700 kilowattia. Aurinkovoimaloista viisi on jo asennettu ja loput asennetaan tulevan kevään aikana.

Hanko hankki osan aurinkovoimaloistaan Suomen ympäristökeskuksen ja Kuntahankintojen yhteishankinnan kautta. Voimalat rahoitetaan 12-vuotisella leasingsopimuksella, jossa veloitus vastaa voimaloiden tuottaman sähkön arvoa verkosta ostettuna. Tämän jälkeen paneelit siirtyvät kaupungin omistukseen ja tuottavat ilmaista energiaa vielä noin 30 vuoden ajan. Aurinkovoimalat toimitti GreenEnergy Finland.

Toisen osan aurinkopaneeleista kaupunki hankki Forus Capital ja Valoe yritysten kautta. Kaupunki sitoutui ostamaan voimaloiden tuottaman sähkön hieman jopa markkinahintaa alhaisemmalla hinnalla 10–15 vuoden ajan sähkön hinnasta riippuen. Kun takaisinmaksu on suoritettu, paneelit siirtyvät kaupungin omistukseen. Sen jälkeen ne tuottavat vielä vuosikymmeniä kaupungille ilmaista sähköä.

Toimenpiteestä ei koitunut kaupungille kuluja, koska paneelien hankintakustannukset ovat suunnilleen samalla tasolla kuin energiakustannuksissa syntyvät säästöt.

Hyvän esimerkin näyttäminen kannustaa myös muita kuntia ja kuntalaisia siirtymään uusiutuvan energiaan. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan aiemmin asennetut aurinkovoimalat lisäävät uusien voimaloiden määrää samalla kadulla noin 15 prosenttia.

Kunnat, kuntayhtymät, kuntien omistamat yritykset ja seurakunnat voivat edelleen osallistua Suomen ympäristökeskuksen ja KL Kuntahankinnat Oyn järjestämään aurinkosähkövoimaloiden yhteishankintaan ilman omaa kilpailutusta. Sopimukseen voi liittyä koska tahansa vuoteen 2020 asti ja jatkossa koko nelivuotisen sopimuskauden ajan.


  • Tulosta sivu