Jorma Berg, Mika Ilvonen ja Urpo Manninen kuukauden päästövähentäjät

Joulukuu 2018

Tohmajärvi 556 303

Kuvassa vasemmalta oikealle Suomen ympäristökeskuksen asiantuntija Markus Hansen-Haug, kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen sekä ympäristölautakunnan pj Martti Haaranen.

Tohmajärven kunnan työntekijät Jorma Berg, Mika Ilvonen ja Urpo Manninen on valittu joulukuun Hinku-teon palkinnonsaajiksi esimerkillisestä aktiivisuudesta päästöjä vähentävästä toiminnasta. Kolmikon työn ansiosta kunnan liikuntahallin liikuntatilojen valaistus uusittiin ja vaihdettiin energiatehokkaampaan. Toimenpiteen ansiosta kunta säästää noin 1 500 euroa vuodessa samalla kun kasvihuonekaasupäästöjä vähenee noin 2 000 kiloa vuodessa. Investoinnin takaisinmaksuaika on kolme vuotta.  

Liikuntasalin kaikki 58 watin 252 loisteputkea vaihdettiin 27 watin led-valoihin heinäkuussa 2017. Lamppujen hinta oli noin 4 300 euroa. Muut liikuntahallin sisätilojen loisteputket sekä ulkovalaistuksessa aikaisemmin käytetyt HQL-tyyppiset lamput vaihdettiin led-lamppuihin jo aikaisemmin.

"Kaikkien, jotka voivat vaikuttaa kiinteistöjen energiatehokkuuteen ja joiden hallinnoimissa kiinteistöissä on vanhaa ja energiaa tuhlailevaa tekniikkaa, kannattaa ottaa palkituista työntekijöistä mallia. ", palkintoraati perustelee. "Toimenpide on edullinen, taloudellisesti hyvin kannattava, erittäin helppo ja nopea toteuttaa ja sillä on valtavat monistusmahdollisuudet erilaisissa kiinteistöissä ympäri Suomea."

Energiansäästön lisäksi työntekijöiden motivaationa toimenpiteelle on uusien valojen pitkäikäisyys. Uudet valot vaativat aiempaa vähemmän huoltoa, mikä myös lisää säästöjä.

Tohmajärvellä led-putkia on vaihdettu myös muihin kunnan kiinteistöihin ja led-teknologia on huomioitu myös katuvalaistuksessa.

Julkaistu 3.6.2019 klo 13.41, päivitetty 3.6.2019 klo 13.41

  • Tulosta sivu