Kuukauden Hinku-teko uusiutuvan energian pioneeri Valto Rantamäelle

Toukokuu 2017

Valto Rantamäki 556
Kuvassa vasemmalla ympäristöjohtaja Matti Lankiniemi ja oikealla palkittu Valto Rantamäki

Toukokuun Hinku-teon palkinnonsaajaksi on valittu porilainen Valto Rantamäki. Palkinto myönnettiin päästöjen vähentämisestä ja tiedon jakamisesta. Palkinto ojennettiin Valto Rantamäelle hänen kotonaan järjestetyn Energiakävely-tapahtuman yhteydessä. Palkinnon ojensi Porin kaupungin ymmpäristöjohtaja Matti Lankiniemi.

– Porin Pietniemessä asuva uusiutuvan energian sekä energiansäästön innokas kokeilija on avoin ja avulias uusiutuvan energian puolestapuhuja, joka ottaa mielellään vastaan aiheesta kiinnostuneita kotiinsa ja esittelee taloaan ja energiantuotantoratkaisujaan. Kokemusperäinen tieto on monelle aurinkoenergiaratkaisuja miettivälle ensiarvoisen tärkeää ja tätä tietoa Rantamäki jakaa auliisti esimerkiksi Energiakävely-tapahtumissa, kertoo Porin kaupungin energiainsinööri Marjo Kekki.

Rantamäen rakennustekniset ratkaisut ja uusiutuvaa energiaa hyödyntävät sähkön- ja lämmöntuotantotavat ovat valtakunnallisestikin edistyksellisiä. Aurinkosähköä, jota tuotetaan noin 3 kWp:n järjestelmällä, varastoidaan akkuihin. Lisäksi rakennuksesta löytyy 5 kW:n tuulivoimala.

– Rantamäen talo liitettiin valtakunnan sähköverkkoon vasta parisen vuotta sitten. Sitä ennen sähkö tuotettiin pelkästään aurinkopaneeleilla ja tuulivoimalalla. Tosin talviaikana sähköä saatiin ”lainaksi” naapurilta jatkojohdolla. Lämpöä Rantamäille tuottaa 12 aurinkokeräimen lisäksi puukattila, kuvailee Kekki.

Talon rakennustekniset ratkaisut ovat energiatehokkaita, muun muassa valaistus on toteutettu kokonaan ledeillä. Talon rakentamisen aikaan led-valaistusta ei juuri ollut saatavilla, joten Rantamäki on rakentanut niitä itse. Valaistus on toteutettu 12 voltin järjestelmällä.

– Talon rakennus- ja suunnitteluvaiheessa on huomioitu aurinkoenergian aktiivinen ja passiivinen hyödyntämismahdollisuus. Käytetyt ratkaisut aurinkosähkön ja -lämmön tuottamiseksi ovat persoonallisia, mutta toimivia, toteaa Kekki.

Yleensä lämpöä keräävät aurinkokeräimet ja sähköä tuottavat aurinkopaneelit neuvotaan asentamaan 45 asteen kulmaan kesäauringonsäteilyn tehokkaan keräämisen vuoksi, mutta Rantamäen kotona ne on asennettu lähes pystysuoraan talviaikaisen matalalta paistavan auringon saannin maksimoimiseksi. Aurinkolämmönkeräysjärjestelmä on kesäaikaiseen auringon säteilyyn nähden ylimitoitettu pinta-alaltaan, mutta ylituotannolta suojaa rakennuksen lippa, jolloin keräimien tuotto ei ylitä kulutusta.

Julkaistu 3.6.2019 klo 15.05, päivitetty 3.6.2019 klo 15.05

  • Tulosta sivu