Tutkimuslaitosyhteistyö ja hankerahoitus

03_Tiedolliset_valmiudet_Headerkuva

Vaikka kuntien ja alueen yritysten tietotaidot olisivat vankalla pohjalla ja alueella koulutettuja osaajia, tulisi toimintamallin ja verkoston pitäisi olla rakennettu siten, että se saa aina ajankohtaisen ja ajantasaisen tiedon käyttöönsä. Verkoston asiantuntemuksen olisi hyvä kattaa monia eri osaamisalueita ja saada tietoja eri asiantuntijaorganisaatiosta.

Yhteistyö rakennetaan käytännössä erilaisissa tilaisuuksissa. Motivoinnin ja tavoitteellisuuden kannalta on keskeistä, että niiden luonne sopii tarkoitukseensa ja ne suunnitellaan huolella.

Hankerahoitus

Kuntien, yritysten ja tutkimuslaitosten hankeyhteistyöhön on mahdollista saada julkista rahoitusta. Suomen ympäristökeskus on koonnut rahoituslähteet tietopankkiin:

Yhteistyö tutkimus- ja koulutussektorin kanssa

Hankeyhteistyö

  • Tutkimus- ja projektiyhteistyö tutkimuslaitosten, yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten kanssa syventää kuntien ja yritysten tiedollisia valmiuksia. 
  • Tutkimusprojekteille voidaan hakea julkista rahoitusta.

Oppilaitosyhteistyö

  • Yhteistyö koulutussektorin kanssa voi pitää sisällään lopputöiden teettämistä, kurssitöitä, harjoittelujaksoja, tms.
  • Yhteistyö yritysten kanssa vahvistaa opiskelijoiden valmiuksia työelämässä sekä opiskeluaikana että valmistumisen jälkeen.

Tutkimuslaitokset

  • Ilmastonmuutosta tutkitaan muun muassa Suomen ympäristökeskuksessa (Syke), Luonnonvarakeskuksessa (Luke), Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä, Ilmatieteen laitoksella, Metlassa, Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa VATT:ssa, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksella THL:ssä

Esimerkkejä
Joensuu

Ilmastokumppanuuspankki

sebastian-herrmann-1362156-unsplash_556px
Joensuulla on käytössä ilmastokumppanuuspankki, josta löytyy tietoa kuinka aloittaa tai kehittää ilmastotoimia yrityksessä tai yhteisössä. Pankista löydät vinkkejä uuden kestävän liiketoiminnan innovoimiseen, ilmastokuorman laskemiseen ja vähentämiseen sekä tietoa verkostoitumis-mahdollisuuksista ja viestintävinkkejä. Lisää

Lappeenranta

Urban Infra Revolution

Urban Infra Revolution (UIR) - Kierrätystalouden materiaalit ja uudenlaisen menetelmän kehittäminen kierrätettävien ja toimivien kaupunkirakentamisen tuotteiden valmistukseen osarahoitetaan Euroopan aluekehitysrahaston Urban Innovation Action (UIA) -aloitteesta.

Lappeenrannan kaupunki on hankkeen vetäjä. Lappeenrannan yrityspalvelu Wirma on koonnut vahvan osaamisen projektikonsortion yrityslähtöiselle idealle. Lappeenrannan kaupungin ja LUT:n lisäksi hankkeessa ovat mukana Saimaan ammattikorkeakoulu, Imatran seudun kehitysyhtiö (Kehy), Metsä Group, Apila Group, Outotec, Nordkalk, FIMAtec, UPM, Stora Enso, Totaldesign ja Design Reform. Lisää

Lahti ja Turku

Ammattikorkeakoulu-yhteistyö

Kampuskuva 556 px

Lahdessa ilmastokumppanuustyössä AMK-opiskelijat ovat ottaneet yhteyttä yrityksiin ja tehneet esimerkiksi hiilijalanjälkiarviointia opinnäytetöinä. Projektityön aihe on tarjolla opiskelijoille jatkuvasti. 

Turussa AMK:ssa tehdään myös Kiertotalous 2.0 oppimisympäristössä yritysprojekteja. Lisää 

 

 

Julkaistu 14.12.2020 klo 14.33, päivitetty 11.4.2023 klo 12.04
  • Tulosta sivu