Uutinen 26.10.2020 klo 17.19
Paroninkorven tutkimusmetsässä Janakkalassa selvitetään jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen vaikutusta turvemaametsän kasvihuonekaasupäästöihin. © Hannele Ahponen
Suomessa ojitetut turvemaametsät ja turvepellot tuottavat yhteensä yli 14 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia kasvihuonekaasupäästöjä vuosittain. Määrä on suurempi kuin kotimaan liikenteen aiheuttamat päästöt. Turvemaiden päästöjen vähentäminen on erittäin tärkeää Suomen hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on yksi keino hillitä turvemaan päästöjä.
Suomi ei voi saavuttaa hiilineutraaliutta ilman hiilinieluja
Ilmastopäästöt pitäisi Suomessa vähentää vuoteen 2035 ja koko EU:ssa vuoteen 2050 mennessä niin pieniksi, että jäljellä olevat päästöt sitoutuvat hiilinieluihin. Suomen ilmastopäästöjen määrä oli vuonna 2018 runsaat 56 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia ja maankäyttösektorin nettonielu 10,3 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Kun Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta, on fossiilisten päästöjen lisäksi tarkasteltava maankäyttösektorin (LULUCF) mahdollisuuksia vähentää päästöjä ja vahvistaa hiilinieluja.
Turvemaiden päästöjen vähentäminen on kustannustehokasta
Suomen hiilineutraaliustavoitteen ja EU:n LULUCF-asetuksen tavoitteiden saavuttamisessa metsien hiilinielu eli hiilivaraston kasvu näyttelee keskeistä roolia. EU:n esitys Suomen metsien ja puutuotteiden hiilinielun vuotuiseksi tasoksi on 29,4 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Mitä pienemmäksi Suomen turvemaametsien päästöt saadaan, sen helpompi on saavuttaa EU-tavoite, samalla kun hakkuumäärät säilyvät maltillisina.
Jos turvemaametsien päästöt lisääntyvät hakkuiden kohdentuessa entistä useammin turvemaametsiin, tulee Suomen hiilineutraliustavoitteen saavuttamisesta vaikeampaa ja päästöjä pitäisi vähentää jostakin muualta. Turvemaametsien päästöjen vähentäminen siten, että alueet säilyvät puuntuotannossa olisi kestävä tapa vahvistaa metsien hiilinieluja. On siis erittäin tärkeää tietää, miten turvemaametsiä voidaan hyödyntää siten, että turpeen päästöt ovat mahdollisimman pienet.
Turvemaiden metsätalouskäytön ympäristövaikutukset
Turvemaiden metsätalouskäytöllä on Suomessa suuri taloudellinen merkitys ja hakkuumahdollisuuksien odotetaan edelleen lisääntyvän lähitulevaisuudessa. Mittavat investoinnit metsäojitukseen ovat johtaneet puuvarannon merkittävään kasvuun. Samalla ne ovat aiheuttaneet ympäristökuormitusta, kun ojitus on lisännyt ravinnevalumia vesistöihin ja kiihdyttänyt turvekerroksen hajoamista.
Turvemaametsien puusto on nykyisin hiilinielu, mutta samaan aikaan maaperän turvekerros voi olla päästölähde, kun turve tuottaa hajotessaan hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasupäästöjä. Päästöjen määrä riippuu siitä, miten syvällä pohjaveden pinta on, koska vedenpinnan yläpuolinen hapellinen turvekerros on alttiina nopealle hajoamiselle. Ongelmallisimpia ovat runsasravinteiset ojitetut turvemaat, joiden maaperä on merkittävä päästölähde.
Paljon päästöjä aiheuttavat runsasravinteiset metsäojitetut alueet ovat pääasiassa kuusivaltaisia ja ne ovat puuntuotokseltaan parhaita kasvupaikkoja. Niitä on pelkästään Etelä- ja Keski-Suomessa yli miljoona hehtaaria. Tavanomaiseen metsänkasvatukseen kuuluva tehokas kuivatus ja uudistushakkuut edistävät kasvihuonekaasupäästöjen syntyä.
Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus – avain turvemaiden hiilihävikin pienentämiseen
Yhtenä tutkittavana ratkaisumallina päästövähennyksille on jatkuvapeitteinen metsänkasvatus. Menetelmässä ei tehdä avohakkuita vaan pidetään kasvupaikka peitteellisenä ja vain osa puustosta korjataan esimerkiksi poiminta ja pienaukkohakkuita käyttäen. Tavoitteena on pitää kasvupaikalla jatkuvasti yllä sellaista puuston haihdutusvaikutusta siten, että turpeen vedenpinta ei kasvatuksen aikana laskisi liian syvälle, eikä toisaalta nousisi liian korkealle. Näin hillitään päästöjä, mutta samalla metsänkasvatus on edelleen mahdollista.
Erityishuomiota joudutaan kiinnittämään hakkuiden jälkeisen puuston määrään ja sen kuntoon, jotta puuston vedenhaihdutuskyky säilyisi riittävänä eikä lisäkuivatustoimia tarvittaisi. Usein edellytykset jatkuvalle kasvatukselle ovat turvemaametsissä hyvät, koska niiden puustoissa esiintyy ennestään runsaasti rakenteellista vaihtelua, turvemaiden taimettumiskyky myös ojitettuna on usein kangasmaita parempi ja hyödyntämiskelpoisia alikasvoksia esiintyy paljon.
Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen tutkimusta varten on perustettu koe- ja demonstraatiokohteita reheville metsäojitusalueilla Etelä-Suomessa. Niistä tärkeimmät sijaitsevat Asikkalassa ja Janakkalassa. Lisäksi kokeita on Tammelassa, Orivedellä, Heinävedellä ja Rovaniemellä. Koealueilla selvitetään monipuolisesti metsänkasvatusmenetelmien vaikutuksia koko ekosysteemin toimintaan ja kasvihuonekaasutaseisiin.
Suomessa on käynnissä laajoja tutkimushankkeita, joilla pyritään löytämään ratkaisumalleja ojitettujen soiden turpeen hävikin hillitsemiseen. Yksi laajimmista hankkeista on EU-rahoitteinen ”Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia (CANEMURE)” -hanke. Sen tavoitteena on ohjata yhteiskuntaa ja maankäyttöä kehittämällä konkreettisia ratkaisumalleja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tutkimusta tehdään yhdessä muun muassa EU-rahoitteisen Life-OrgBalt -projektin sekä Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman SOMPA-projektin kanssa. Tutkimuskohteita käytetään aktiivisesti myös koulutustilaisuuksissa ja niitä esittelemällä siirretään tietoa sidosryhmien käyttöön.
Lisää aiheesta
Lisätietoja
- Canemure-hankkeen vastuullinen johtaja, professori Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 029 525 1629, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
- tutkimusprofessori, tutkimuspäällikkö Raisa Mäkipää, Luonnonvarakeskus Luke, puh. 029 532 2197, etunimi.sukunimi@luke.fi