Kokemäki koko kaupunkina liittyi Vihreä lippu -ohjelmaan

Uutinen 1.9.2022 klo 9.03

Jatkossa Kokemäen päiväkodeissa, kouluissa ja nuorisotoimessa toimivat lapset ja nuoret pääsevät tekemään konkreettisia muutoksia kestävämmän tulevaisuuden eteen. Kaupungin yksiköiden liityttyä Vihreään lippuun lähdetään eri toimipisteissä toteuttamaan ympäristötietoutta ja -taitoja kasvattavaa ja samalla ympäristökuormitusta pienentävää toimintaa – projekti kerrallaan.

Vihreän lipun toimintamallissa lasten ja nuorten osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet ovat kaiken keskiössä. Opettajien ja kasvattajien tuella he valitsevat vuoden tai puolentoista mittaiselle projektilleen teeman, jonka ympärille toiminta keskittyy.

Jätteiden vähentämisen tai energian säästämisen projekteissa yksikön omaa ympäristökuormitusta on mahdollista pienentää tehokkaasti, kun taas esimerkiksi luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastonmuutokseen perehtyessä luodaan myös syvempää ymmärrystä ympäristöasioiden linkityksistä ja kokonaisuuksista sekä voidaan vaikuttaa omaan lähiympäristöön näistä näkökulmista.


  • Tulosta sivu