Hinku-teko

Suomen ympäristökeskus (Syke) voi myöntää kunnassa tehdylle mainiolle ilmastoteolle Hinku-tunnustuksen. Hinku-teot valitaan Hinku-verkoston kunnissa toteutetuista toimenpiteistä. Ne voivat olla kunnan, yrityksen, yhteisön tai yksityishenkilön toteuttamia. Palkittu saa diplomin ja julkisuutta.

Palkintoraati ottaa valinnassaan huomioon kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen lisäksi muun muassa seuraavia näkökohtia:

  • innovatiivisuuden, edelläkävijyyden ja aktiivisuuden osoittaminen
  • energiatehokkuuden ja energiaomavaraisuuden parantaminen
  • taloudellinen kannattavuus
  • työllisyyden lisääntyminen ja muut aluetaloutta kohentavat vaikutukset
  • yhteisöllisyyden lisääntyminen
  • positiiviset terveysvaikutukset, viihtyvyyden ja hyvinvoinnin lisääntyminen
  • tiedon jakaminen toimien monistamiseksi

Katso kaikki Hinku-teot

Hinku-teot

Seinajoki keskusta
Hinku-teko-palkinto Seinäjoen kaupungin Tarkenoo iliman palttoota ja rasoja -hankkeelle 20.3.2023
Suomen ympäristökeskuksen Hinku-tiimi on päättänyt myöntää Hinku-teko-tunnustuksen Seinäjoen kaupungin Tarkenoo iliman palttoota ja rasoja -hankkeelle tuloksellisesta ja esimerkillisestä toiminnasta kaupungin omistamien kiinteistöjen energiankulutuksen pienentämiseksi.
Lue lisää
Hinku-teko-palkinto
Hinku-teko-palkinto Rautajärven seudun kylät Oy:lle 19.1.2023
Suomen ympäristökeskuksen Hinku-tiimi on antanut Hinku-teko-tunnustuksen Rautajärven seudun kylät Oy:lle esimerkillisestä toiminnasta vanhojen hirsitalojen hyödyntämisestä ilmaston kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Yhdistyksen toiminta on myös malliesimerkki alueiden elinvoimaisuutta, viihtyvyyttä ja hyvinvointia lisäävästä yhteisöllisyydestä.
Lue lisää
Reka Kaapeli Oy
Hinku-teko-palkinto Reka Kaapeli Oy:lle 12.4.2022
Suomen ympäristökeskuksen Hinku-tiimi on antanut Hinku-teko-tunnustuksen Reka Kaapeli Oy:lle. Yritys on toteuttanut useita merkittäviä toimenpiteitä kasvihuonekaasupäästöjen alentamiseksi.
Lue lisää
img
Hinkuteot vuosien varrella 13.5.2020
Kooste vuosien varrella palkituista Hinku-teoista.
Lue lisää
Hiiden opisto Hinkuteko
Hiiden Opisto on kuukauden päästövähentäjä 11.10.2019
Hiiden Opisto on valittu lokakuun Hinku-teko -palkinnon saajaksi. Hiiden Opisto valitsi lukuvuoden 2019–2020 yhdeksi teemaksi Hinku-toiminnan. Opisto edistää tietoisuutta ilmastoystävällisestä elämäntavasta opetuksen ja tiedotuksen keinoin osana Lohjan kaupungin Hinku-toimenpiteitä.
Lue lisää
Julkaistu 30.4.2019 klo 12.00, päivitetty 11.4.2023 klo 11.08
  • Tulosta sivu